Mytosemantiikka

Alun perin ajattelin tehdä tästä kirjasen, mutta pieni miettimistauko on paikallaan, joten laadin hammastutkielmastani artikkelin. Tutkielma kertoo hammashaltijasta nimeltä Lukki, joka tutkijoilta on jäänyt abjektiksi kuten niin moni muukin seikka. Työ on saanut innoituksensa kiitoksena hammaslääkäreiden Eva Tynkkynen ja Sampo Seppäläinen tarkasta ja vastuullisesta ammattitaidosta. llman heitä tuskin olisin enää työkykyinen tai edes hengissä. Molemmissa lymfasyövissäni oli hammaslääkäreiden ansiota, että pääsin tutkimukseen ja hoitoon. Tällä artikkelilla toivotan hyvää joulunaikaa, muistakaa herkuttelun ohessa pestä hampaat.

Hammassuulla on ymmärretty aikanaan tietäjää, johtunee kahdesta asiasta. Tietäjällä uskottiin jo syntyessään olevan hamms puhjenneena ja toisaalta tietäjällä tuli olla täys hammasrivistö, koska uskottiin tietäjän menettävän voimansa, jos hampaita puuttui. Jotain yhteyksia hammassuulla on lovinoidan kanssa.

Hammassuu – Perinteistä suuhygieniaa

Lue tämä kirja, niin aika lailla opit mitä mahdollisuuksia mytösemantiikalla voi olla. Linkit ovat hieman reistailleet, mutta jommasta kummasta tästä alla olevasta linkistä saat julkaisun näkyviin ja ladattua ”noituuden” täydet merkitykset.

Nimien metasemantiikka – Hakusanoina sijamuodot

Pimentolan tietohuiset – Tietämisen taidon esittäminen

https://independent.academia.edu/MR%C3%A5man
https://archive.org/details/pimentolan-tietohuiset-2025-pdf

Mytosemantiikka on nimitys tutkimuisnäkökulmalleni. Alun perin kiinnostus kohdistui folkloristi Lauri Hongon esittämiin täysiin merkityksiin, josta Kielastajassa käytin kolmijakoa ilmimerkitys, piilomerkitys ja syvämerkitys. Eksperimenttinä jaottelusta oli lintukoe, joss eri lajeja tulkitsin tiettyihin myteemeihin sijoitettuna.

Mytosemantiikan tavoitteena on laatia terminologia peruskäsitteistä, joista loppupuolella tuotantoa korostui kehitteeni ugrmae, jonka alkuidea on luettavissa Claude Lévi-Straussin tuotannosta Mytologiikoita, samoin kuin zoemakin. Ugrame on osoittautunut loogiseen ajatteluun tottuneelle vaivalloiseksi ymmärtää, vaikka sitä se ei ole. Sen sukulainen intiaanien ajatusmaailman rinnalla on I Ching.

Tavoitteena termistön luominen, tai ainakin hakusanojen kartoitus.

Kansikuva

Mytosemantiikan perusteksti tästä pdf

Copilotin avulla laadittu sisältöyhteenveto: Tässä on lyhyt yhteenveto sivusta:

  • Mytosemantiikka: Tutkimusnäkökulma, joka keskittyy merkitysten analysointiin ja terminologian luomiseen peruskäsitteistä.
  • Kolmijako: Ilmimerkitys, piilomerkitys ja syvämerkitys, joita käytettiin lintukokeessa.
  • Ugrame: Kehitteillä oleva käsite, joka on saanut vaikutteita Claude Lévi-Straussin tuotannosta ja intiaanien ajatusmaailmasta.
  • Tavoite: Termistön luominen tai hakusanojen kartoitus.(29.11.2024)

Kommentoi ja kirjoita

Klikkaamalla linkkiä voit kirjoittaa viestin sivun ylläpitäjälle

KALEVALAN KÄSITEAVARUUS – METODISARJA

Vuotta 2025 kohti

Viisiöintisapluuna pdf

Permutaatiot ja meemikaava pdf

Merkityslajien työstäminen alkoi !5C sanasarjan leikittelyllä, jonka kimmokkeena oli filosofi Pekka Himasen Suomen hallituksen tilaamasta tulevaisuusraportista lopputulema: Suomi tarvitsee arvokkuutta, dignity. Mielestäni tulos oli tuolloin nollatulos, mutta nyt kun aikaa Himasen raportista on kulunut, on myönnettävä sen osuneen varsin oikeaan. ….

Seuraavassa on mytosemantiikan pohjustusta, tuotettu joulukuussa 2024.

Kalevalan-kasiteavaruus-151224-1.pdf

Kalevalan-kasiteavaruus-huudahduksia-201224.pdf

Kalevalan-kasiteavaruus-intensiteetti-261224.pdf


Gerontologia-kulttuuritekijat-250424.pptx